BLOGI: Kaarean puhtauspalvelut työllistävät ison joukon ammattilaisia

15.12.2020
Laitoshuolto työssä

Puhtausala on saanut uutta huomiota koronan (COVID-19) myötä. Puhtauden tärkeyteen on kiinnitetty aivan uudella tavalla laajemmin huomiota ja ymmärrystä siihen, että siivous on ammattiosaamista vaativaa työtä, on lisääntynyt. Puhtausala työllistää entistä enemmän väkeä. Samalla kun toisilla aloilla työmäärä on rajoituksien myötä vähentynyt, meillä se on päinvastoin kasvanut ja uusia osaajia kaivataan alalle koko ajan lisää.

Koemme puhtausalan olevan monella tapaa murroksessa. Vaikka teknologian kehitys ja robotiikka muuttaa tapaamme tuottaa puhtautta, se on edelleen ihmisen panosta vaativaa työtä.

Suuria ikäluokkia on jäämässä eläkkeelle ja ala kaipaa jatkuvasti uutta väkeä. Kaareassa tarjoamme turvallisen ja vakaan työpaikan, jossa voit työskennellä monipuolisissa tehtävissä niin lastenkodissa, sairaalassa kuin vanhuskeskuksessa. Olemme ylpeitä vahvasta ammattiosaamisestamme ja haluamme, että puhtausalalla kaikki voisivat tuntea ammattiylpeyttä.

Puhtausalalle kouluttautumiseen on tarjolla useita vaihtoehtoja. Perinteisen opiskelun lisäksi ammattitutkinnon voi suorittaa monimuoto-opiskeluna tai vaikka oppisopimuksella. Teemme aktiivisesti yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa. Tarjoamme opiskelijoille harjoittelupaikkoja ja sitä kautta olemme työllistäneet uusia puhtausalan ammattilaisia. Koulutamme myös jatkuvasti oppisopimuksella meillä jo työskenteleviä ja tulevaisuuden kaarealaisia. Tulevaisuudessa oppilaitosyhteistyötä on tarkoitus entisestään tiivistää. Näin varmistamme, että saamme lisää osaavaa henkilöstöä myös tulevaisuudessa. Huolehdimme ja varmistamme myös olemassa olevan henkilöstömme osaamisesta. Ammattitaidon säilyttämiseksi järjestämme henkilökunnalle alan koulutuksia ja ensi vuonna  onkin suunnitteilla useampi mielenkiintoinen koulutuspäivä.

Siivous on vastuullista työtä ja vaatii ammatillista osaamista. Laitoshuoltajat huolehtivat tilojen käyttäjien viihtyvyydestä ja hygieenisestä turvallisuudesta. Työt eivät tule tulevaisuudessa vähenemään, vaan päinvastoin tarve vaan kasvaa. Kaareassa tarjoamme arvojemme - yhdessä, paremmin ja sydämellä - mukaisen työympäristön. Organisaatiomme on nuori ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Kuulemme mielellään laitoshuoltajiemme kehitysehdotuksia siitä miten me voimme tehdä työmme entistä paremmin, kevyemmin ja ketterämmin.

Meillä laitoshuoltajat työskentelevät pääsääntöisesti täyttä työpäivää, mutta voimme tarjota joustavia työpäiviä erilaisiin elämäntilanteisiin. Koemme, että parasta puhtauspalveluissamme on tehtävien monipuolisuus ja yhdessä tekeminen. Työ on liikkuvaa ja teemme sitä asiakaslähtöisesti. Se on ihmisten tuottamaa palvelua ihmisille.

 

Kirjoittaja, Kristiina Huittinen, on Kaarean puhtauspalveluiden toimialajohtaja.