Siirry sisältöön

Kaarea

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan puhtauspalveluita siirtyy Kaarealle
10.5.2019

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan puhtauspalveluita siirtyy Kaarealle

Turun kaupunki ja Kaarea Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa hyvinvointitoimialan puhtauspalveluita siirtyy Kaarealle 1.6.2019 alkaen. Liikkeenluovutuksessa Kaarean palvelukseen siirtyy 128 laitoshuoltajaa, jotka työskentelevät Turussa Mäntymäki-Kurjenmäki sairaala-alueella sekä eri hoivayksiköissä.

Liiketoimintakaupan myötä Kaarea tulee vastaamaan koko Kaupunginsairaala-alueen puhtauspalveluista, kun puhtauspalvelut keskittyvät yhden toimijan vastuulle. Kaarean toiminnan kehittämisen kannalta liiketoimintakauppa on merkittävä. Kaarean siivouspalveluyksikkö kasvaa huomattavasti ja samalla yhtiöön saadaan vahvaa laitoshuollon erityisosaamista. 

Yksi meidän pyrkimyksiämme on ollut selkeyttää omaa toimintamallia ja siirtää tukipalveluita sellaisiin yhtiöihin, joissa on paras osaaminen. Olemme aiemmin tehneet vahtimestaritoiminnan ja ruokapalveluiden ulkoistamiset, nyt vuorossa oli puhtauspalvelut, kertoo Max Lönnqvist Turun kaupungin Hyvinvointitoimialan talous- ja hallintojohtaja. 

Kaarean siivouspalvelupäällikkö Sari Silén kertoo, että yhteistyö asiakkaan kanssa on ollut todella hyvää koko prosessin ajan. Yhdessä asiakkaan kanssa haluamme rakentaa jotain uutta ja ainutlaatuista. Haluamme toivottaa siirtyvän henkilöstön tervetulleeksi Kaareaan ja olemme tyytyväisiä saadessamme henkilöstöömme joukon laitoshuollon ammattilaisia, sanoo Sari Silén.

Osaamista ja yhteistyötä korostaa myös Max Lönnqvist. Meille on tärkeää, että puhtauspalveluissa säilyy luotettava kumppani. Hygieniatason ylläpito ja epidemiariskit asettavat puhtauspalvelun tuottajalle korkeat vaatimukset. Tuleva yhteistyö Kaarean kanssa nähdään kumppanuutena, sanoo Max Lönnqvist. 

Kaarea Oy syntyi vuoden vaihteessa Arkea Oy:n osittaisjakautumisen tuloksena. Kaarea on omistajiensa sidosyksikkö ja toimii in-house periaatteella. Kaarea tuottaa ruoka-, siivous- sekä kiinteistönhoito ja kunnossapitopalveluita Lounais-Suomen alueella. Se työllistää liikkeenluovutuksen jälkeen yli 400 ammattilaista.

Lisätietoja antavat:

Turun kaupunki, hyvinvointitoimiala, Max Lönnqvist, talous- ja hallintojohtaja, puh. 050 595 5029, max.lonnqvist@turku.fi 

Kaarea Oy, Tuija Rompasaari-Salmi, toimitusjohtaja, puh. 040 591 0929, tuija.rompasaari-salmi@kaarea.fi