Siirry sisältöön

Kaarea

Kaarean broileri-nuudelivuoan resepti
3.6.2019

Kaarean broileri-nuudelivuoan resepti

Broilerista ja nuudelista sekoitettu vuoka on koulu- ja päiväkotiruokien kestosuosikki. Tällä ohjeella sen valmistaminen onnistuu myös kotikeittiöissä!

Koulun broileri-nuudelivuoka

4 ruokailijalle

2 rkl rapsiöljyä
1 pkt (600 g) maustamattomia broilerinsuikaleita
1 paprika hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1 rkl curryjauhetta
1 tl kurkumajauhetta
1 tl kuivattua inkivääriä
½ tl rouhittua mustapippuria
2 dl kookosmaitoa
2 dl kanalientä
1 pkt (225 g) riisinuudeleita

  1. Kuumenna rapsiöljy kuumaksi kasarissa. Lisää öljyyn broileri, paprika ja sipulit. Paista noin 3-4 minuuttia.
  2. Lisää joukkoon curryjauhe, kurkumajauhe, inkivääri sekä mustapippuri. Paista vielä noin minuutin ajan.
  3. Lisää joukkoon kookosmaito sekä kanaliemi ja kiehauta.
  4. Laita vuokaan kerroksittain broilerikastiketta ja riisinuudeleita niin, että päällimmäinen kerros on kastiketta. Nuudeleita voi erotella käsin laajemmaksi.
  5. Kypsennä 175-asteisessa uunissa kiertoilmalla noin 10-15 minuuttia.
  6. Tarjoile raikkaan salaatin kera.