Siirry sisältöön

Kaarea

Kasvijuomat puurojen ja kiisseleiden valmistuksessa
10.7.2019

Kasvijuomat puurojen ja kiisseleiden valmistuksessa

Kaarean Uudenkaupungin ravintokeskuksessa seuraavana työvaiheena valmistetaan mannapuuroa iltapalaksi. Keittiön yhdessä nurkassa Pirjo Koskensalo valmistaa dieettiannokset, joka tällä kertaa tarkoittaa gluteenitonta ja maidotonta vaihtoehtoa mannapuurosta. Maidoton mannapuuro syntyy kaurajuomasta. Tai tarkemmin tällä kertaa on käytetty kaurakermaa, jota on jatkettu vedellä. Tämä on keittiön oma sovellus, jossa hyödynnetään avattuja purkkeja ja vähennetään näin hävikinmäärää. Kaurajuomasta syntyy maittava mannapuuro, joka viimeistellään tasaiseksi sauvasekoittimella.

 

Kasvijuomista eniten käytämme soija- ja kaurajuomia, kertoo Kaarean ruokapalveluiden tuotekehityspäällikkö Katja Mäkelä.  Uudenkaupungin ravintokeskuksessa Pirjo kertoo, että kokemuksen pohjalta maitokiisselien korvaavaksi tuotteeksi soveltuu parhaiten soijajuoma. Riisijuomaa on myös testattu, mutta siitä tehdyn maitokiisselin koostumus muuttui jäähdyttyä. Soijajuomasta tulee hyvä vaniljakiisseli, mutta erityisen hyvää on siitä tehty suklaakiisseli, Pirjo kertoo.

Maidottomat vaihtoehdot soveltuvat myös vegaanista ruokavaliota noudattaville. Valikoimaa on paljon ja näitä on helppo kokeilla myös omassa kotikeittiössä.

Kasvijuomilla voi korvata ihan mitä tahansa maitotuotteita. Suurin erottava tekijä maitoon on tuotteiden maku. Yleisenä jakona voidaan pitää, että kauratuotteet toimivat lämpimien ruokien valmistuksessa ja soija kiisseleissä. Riisijuomaa olemme käyttäneet pääsääntöisesti juomana. Harvemmin käytetyt tuotteet ovat kookosjuoma ja kookoskerma, joita käytetään määrätyissä resepteissä kuten kookoskiisselissä tai kookos-appelsiiniriisissä. Katja kertoo kasvijuomien käytöstä.

Maun lisäksi on kasvijuomien ravintoarvoissa jonkin verran eroja maitoon verrattuna. Soijajuoman etuna on, että sen proteiinimäärä on sama kuin maidossa. Kaurajuomassa proteiinia on hieman vähemmän. Riisijuomassa taas proteiinia on hyvin vähän, joka voi vaikuttaa tuotteen toimivuuteen ruuanlaitossa. Riisijuoma taas sopii vähäproteiinisiin ruokavalioihin. Kasvijuomien etuna on, että niiden rasvan laatu on hyvä. Esimerkiksi kaurajuomassa käytetään kasviöljyä. Kasvijuomaa valittaessa Katjan neuvoo valitsemaan tuoteen, johon on täydennetty kalsium ja d-vitamiini.