Siirry sisältöön

Kaarea

Kaarean pyöreässä pöydässä pohdittiin hiilineutraaliuutta
31.1.2020

Kaarean pyöreässä pöydässä pohdittiin hiilineutraaliuutta

Ilmastokysymykset koskettavat meitä kaikkia. Se on yhtä paljon globaali, Euroopan, Suomen kuin yksilönkin haaste. Merkittävimmät päästöjen aiheuttajat ovat energia ja liikenne. Jotta päästötavoitteet saavutetaan, on tehtävä useita toimenpiteitä. Päästöjä tulee radikaalisti vähentää ja hiilinieluja lisätä. 

Tammikuun viimeisellä viikolla kokoonnuimme Kaarean Pyöreään pöytään, jonka aiheena oli hiilineutraalius. Näkökulmaa avaamassa puhujina olivat kansanedustaja Saara-Sofia Sirén ja Turun kaupungin erikoisasiantuntija Miika Meretoja. Tilaisuuden avasi Kaarean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi. Lopusta oli varattu aikaa osallistujien keskustelulle, jota veti Lasse Lindholm.

Tuijan nosti puheenvuorossaan esille aiheita, joilla Kaarea omilla palveluillaan voi vaikuttaa hiilijalanjäljen vähentämiseen. Puheenvuorossa nousivat esille hankinnat, materiaalien uusikäyttö sekä kierrättäminen ja raaka-aineiden kuten energian, veden ja kemikaalien viisas käyttö. Ruokahävikin osalta Tuija painotti, että parasta hävikin hallintaa on, että valmistettu ruoka tulee syödyksi. Tuija toi myös esille, että in-house yhtiömallissa omistajilla on tärkeä rooli. Yhtiön omistat pystyvät vaikuttamaan tukipalveluiden toimintaan ja Kaarea, tukipalveluiden tuottajana, on läheisesti sidoksissa omistajiensa tavoitteiden toteutumisessa.

Saara-Sofia Sirénillä on laaja kokemus eri rooleissa ilmastoon liittyvissä kysymyksissä. Puheenvuorossaan Saara-Sofia lähti ensin globaalista näkökulmasta ja tullen lopuksi Suomen näkökulmaan. Vastuu ilmastosta on kaikilla valtioilla ja EU:lla on merkittävä rooli toimia ilmastoasioiden johtajana. Hän kertoi kokemuksiaan vierailtuaan Keniassa, jossa väestönkasvu on nopeaa ja ilmastomuutoksen vaikutukset näkyvät nopeasti. Esimerkiksi jätteen lajittelu on vähäistä, mutta Keniassa on tiedostettu tarve kehittää toimintaa. Tämä tarjoaa suomalaisille mahdollisuuksia viedä omaa teknologiaamme ulkomaille ja ilmastoasiat voidaan nähdä mahdollisuuksina.

Suomi on kärkimaita ilmastoasioissa. Politiikan ja julkisten palveluiden tuottajien tehtävänä on ohjata päätöksillään sitä, että hiilineutraaliustavoitteet ovat saavutettavissa. Suomessa eniten päästöjä, noin 75 %, aiheuttavat energian käyttö ja liikenteen päästöt. Ratkaisut löytyvät maataloudesta, lämmityksestä ja liikenteestä. Yksi keino liikenteen päästöjen merkittävään vähentämiseen olisi biokaasun käyttöönotto raskaassa liikenteessä.

Erikoisasiantuntija Miika Meretoja Turun kaupungin ilmastotiimistä kertoi Turun ilmastotyöstä. Turun kaupungilla on kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraalin vuoteen 2029 mennessä ja siitä eteenpäin ilmastopositiivinen. Turussa päästöt ovat laskeneet vuodesta 1990 lähtien, mutta laskuvauhdin tulee kiihtyä, jotta tavoite saavutetaan.

Miika kertoi esimerkkejä Turussa tehdystä työstä. Turussa on vahva kaukolämpöverkosto ja siellä on tehty pitkäjänteistä työtä uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisessä. Myös energiatehokkuuteen on kiinnitetty huomiota ja sen seurauksena on pystytty vähentämään sähkön ja lämmön kulutusta. Yksi tavoite on vähähiilinen liikkuminen. Joukkoliikenteestä on tavoite tehdä hiilineutraali palvelu. Kestävään liikkumiseen on vaikeampi vaikuttaa, koska liikkumiseen liittyy henkilökohtaisia päätöksiä. Turku tulee lisäksi vahvistamaan hiilinieluja metsäsuunnitelmassa. turku.fi/hiilineutraaliturku/ilmastotekoja  -sivuilta löytyy paljon lisäinformaatiota alueella tehdyistä ilmastoteoista.

Suomalaiset tuottavat keskimäärin 10 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa ja vähennystarve on huima. Se vaatii jokaiselta tekoja. Oman hiilijalanjäljen ja suunnitelman ilmastomuutoksen torjumiseksi voi tehdä sitoumus2050/elamantapatesti -sivuilla.

– Lentomatkailu ja lihan syönti kasvattavat merkittävästi henkilökohtaista hiilijalanjälkeä. Lihan syöntiä ei tarvitse lopettaa, mutta sitä voi vähentää ja lisätä ruokavalioon suomalaista kalaa. Silakka on sekä ilmasto- että Itämeriteko, sanoo Saara-Sofia Sirén.

Lasse Lindholm johti keskustelua. Keskusteluosuudessa esille nousi ruokapalveluiden osalta esimerkiksi kouluruokailun paikkakuntakohtaiset erot asenteessa kasvisruokaa kohtaan. Asenteisiin voidaan vaikuttaa antamalla ihmisille lisää tietoa. Energiankulutuksen kohdallta öljylämmityksestä luopuminen aiheuttaa haasteita, koska lämmitysvaihtoehdon löytäminen teknisistä syistä ei aina ole yksinkertaista. Vaikka tehtäväsarka on suuri, osallistujien kesken vallitsi yhteisymmärrys siitä, että tavoitteet saavutetaan tarttumalla toimeen jokainen omalta kohdaltaan.  Jokainen voi vaikuttaa!