Siirry sisältöön

Kaarea

TIEDOTE: Kaarea on varautunut koronavirukseen
13.3.2020

TIEDOTE: Kaarea on varautunut koronavirukseen

Julkaistu 13.3.2020 klo 15:45

Erilaisiin poikkeustilanteisiin varautuminen on Kaareassa normaali toimintatapa. Nyt valmiutta on nostettu koronaviruksen vuoksi

Kaarea varautuu koronavirukseen ja pyrkii estämään sen leviämistä seuraavasti:
 

  • Teemme yhteistyötä asiakkaidemme kanssa varautuessamme koronaviruksen tuomiin haasteisiin. Tämä voi vaikuttaa palveluun mm. lisäämisenä tai palveluiden priorisoimisena.
  • Pyrimme kaikessa omassa toiminnassamme estämään viruksen leviämisen.
  • Seuraamme ensisijaisesti viranomaisten (TTL, THL, WHO, EK ja VSSHP) ohjeistusta. Yhtiön sisäiset ohjeistukset myötäilevät näitä.
  • Olemme ohjeistaneet henkilökuntaamme viruksen leviämisen ennaltaehkäisyn keinoista THL:n ohjeiden mukaisesti mm. käsi- ja yskimishygieniasta. Henkilöstöllämme on myös toimintaohjeet koronavirustartunnan tai virustartuntaepäilyn varalle. Seuraamme tilanteen edistymistä ja viranomaistiedotteita aktiivisesti ja olemme valmistautuneet ohjeistamaan henkilöstöämme välittömästi tilanteen edetessä.
  • Kaarealaiset eivät osallistu messuille, seminaareihin ja vastaaviin tilaisuuksiin. Olemme myös siirtyneet pitämään koulutukset ja kokoukset etänä. Suosittelemme henkilöstöllemme myös etätöitä niiltä osin kuin se työn luonteen kannalta on mahdollista.
  • Olemme aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin, mutta pyrimme välttämään kasvokkaisia tapaamisia. Yhteyttä pidetään muilla keinoin. 
  • Vältämme kättelyä tervehdittäessä ja lähikontaktia.
  • Kaarean siivouspalveluissa on kouluttauduttu epidemia-aikaiseen siivoukseen. Seuraamme viranomaisten ja infektioiden torjuntayksikön antamia ohjeita.
  • Teemme tiivistä yhteistyötä tavaran- ja palveluntoimittajiemme kanssa ja reagoimme mahdollisimman nopeasti tarvittaviin muutoksiin.
  • Valmiutta on koko yhtiössä nostettu. Yhtiön johtoryhmä seuraa tilannetta ja reagoi tarvittaessa nopeasti muuttuviin tilanteisiin.
  • Kaarealle on nimetty yhteyshenkilö, joka koordinoi tarpeen vaatiessa yhteistyötä henkilöstön ja terveysviranomaisten välillä.
  • Kaikissa aiheeseen liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä kunkin toimialan päällikköön

 

Mikäli Kaarean toimintaan tulee häiriöitä, tiedotamme niistä tarpeen mukaan.