Siirry sisältöön

Kaarea

Kaarea Kunnossapito työllistää itsensä ja alihankkijoita
7.4.2020

Kaarea Kunnossapito työllistää itsensä ja alihankkijoita

Kunnossapidossa kesä on perinteisesti kiireistä aikaa. Kun koulut ja päiväkodit ovat kiinni, niissä tehdään kunnossapitotöitä. Nyt iskenyt koronaepidemia mahdollisti sen, että pääsimme tekemään kiinteistön kunnossapitotöitä aiempaa aikaisemmin ja laajemmin kohteissa, jotka suljettiin viruksen leviämisen ehkäisemiseksi

Kunnossapitopäällikkömme Olli Koivukangas kertoo, että he ovat voineet aloittaa jo kesälle suunniteltuja töitä käytöstä suljetuista kohteissa. Poikkeustila on vaikuttanut erityisesti liikuntapaikkojen kunnossapitotöihin, koska liikuntapaikkojen kesäsulku on yleensä kovin lyhyt. Nyt näihin kohteisiin on päästy jo töihin ja aikaa korjaustöille on paremmin. Tämä tasaa kesäpiikkiä, sanoo Olli. Puusepänverstaallamme on myös täysi työ käynnissä. Verstaalla tehdään valmistavia töitä tuleviin työmaihin. Työn alla on ikkunoiden korjauksia ja erilaisten kalusteiden, kuten esimerkiksi keittiökalusteiden, rakentamista.

Kaarea Kunnossapidossa työt siis rullaavat täydellä teholla ja riski koronaviruksen leviämisestä oman henkilöstön keskellä on huomioitu. Heti kun koronavirus näytti leviämisen merkkejä Suomeen, kunnossapidossa asia otettiin vakavasti.  Varikkomme on noin 50 henkilölle päivittäinen kokoontumispiste ja nopeasti teimme toimenpiteistä viruksen leviämisriskin pienentämiseksi sekä henkilöstön suojaamiseksi. Mietimme henkilöstön liikkumista, tehostimme varikon siivousta ja henkilöstö siirtyi vuoroihin. Porrastamalla työhön tulevien ja lähtevien henkilöiden määrää kohtaamiset vähenivät huomattavasti. Kaarea Kunnossapidon työnjohto ja asiantuntijat siirtyivät niin kuin muuallakin Kaareassa pääsääntöisesti etätyöhön. Ennakointi ja järjestelyt ovat kannattaneet ja henkilöstö on pysynyt toistaiseksi hyvin terveenä.

Tällä hetkellä uusia kunnossapitotöitä tulee normaaliin tahtiin. Usein kun kiinteistöissä tehdään jotain huoltotoimenpiteitä, sieltä löytyy myös meille jotain korjattavaa. Vielä toukokuun lopullakin on voinut tulla uusia isojakin kunnossapitoprojekteja kesälle tehtäväksi, kertoo Olli. Huolellinen valmistelu ja ennakointi ovat eduksi niin normaalitilanteessa kuin nyt poikkeustilankin aikana. Kun valmistelut ovat kunnossa, pystymme joustavasti reagoimaan yllättäviin tilanteisiin.