Siirry sisältöön

Kaarea

Laitoshuoltajamme osaavat työnsä
22.4.2020

Laitoshuoltajamme osaavat työnsä

Kausi-influenssat, norovirus, sairaalabakteerit ja nyt jylläävä COVID19 –epidemia. Laitoshuolto on tottunut työskentelemään erilaisten tartuntojen torjunnassa ja tekevät siinä olennaisen tärkeää työtä. Osaavat laitoshuoltajat tietävät tehtävänsä. Laitoshuolto ei rajoitu vain puhtaasti siivoustyöhön, vaan heillä tulee olla osaaminen tilanteeseen kuuluvasta suojapukeutumisesta ja siivousaineista sekä –menetelmistä.

Palveluesimiehemme Anniina Koskinen kertoo, miten koronavirus on muuttanut heidän työpäiväänsä. Vaikka vierailijoiden ja sairaalassa liikkuvien ihmisten määrä on vähentynyt, puhtaanapidon tarve on kasvanut.

  •  Henkilöresurssien tarve on lisääntynyt, kun siivouskertoja on lisätty ja vuoroja on tullut lisää viikonloppuihin. Myös materiaalien kulutuksessa on muutoksia ja toisia tarvikkeita, kuten desinfioivia aineita ja kertakäyttöisiä siivouspyyhkeitä, kuluu nyt huomattavasti enemmän. Lisäksi desinfioiva Nocospraykuivahöyrytyslaite on ollut nyt ahkerammin käytössä kuin normaalina aikana.

 Yksi huomattava ero on myös, että koronan yhteydessä on kyse puhtaanapidon näkökulmasta pisaraeristyksestä, ja suojapukeutumisessa on siihen omat ohjeet. Yleisempi on kosketuseristys, ja silloin ei esimerkiksi tarvita suojapukeutumisessa hengityssuojainta. Suojapukeutuminen vaatii harjoittelua, mutta pitkälle pääsee jo, kun muistaa käsihygienian. Hyvä käsihygienia koostuu säännöllisestä käsien huolellisesta pesusta sekä käsidesin ahkerasta käytöstä.

Kaarean henkilöstö on joutunut kohtaamaan koronaviruksen ihan konkreettisesti, koska meidän vastuualueellamme on siihen liittyviä toimipisteitä.

  •  Henkilökuntamme on ottanut koronatilanteen hyvin. Tietysti se on vaikuttanut, mutta työt on hoidettu. Erityisen hienosti on toiminut yhteistyö Kaarean sisällä, ja muista toimipisteistä sairaalaan siirtynyt henkilökunta. Perehdytyksen jälkeen he ovat työskennelleet reippaasti ja itsenäisesti, kertoo Anniina.

 Lopuksi Anniina mainitsee omat palveluohjaajansa. Osaavien palveluohjaajien merkitys on korostunut nyt koronan aikana. He työskentelevät laitoshuoltajien keskuudessa ohjaten ja opastaen. Erityinen kiitos siis kuuluu heille!