Siirry sisältöön

Kaarea

Siivouksen mitoitus on apuna myös koronan lisäsiivouksien suunnittelussa
16.9.2020

Siivouksen mitoitus on apuna myös koronan lisäsiivouksien suunnittelussa

Koronapandemian myötä puhtausala on saanut paljon huomiota. Koronan vuoksi kiinteistöjen siivoustarve on lisääntynyt.  Tämä on aiheuttanut monessa kohteessa aihetta siivoussuunnitelmien tarkistamiseen. Siivoussuunnitelmassa kuvataan ne siivoustehtävät ja niiden aikataulut, joilla asiakkaan kanssa sovittu puhtaustaso toteutuu. Osana siivoussuunnitelmaa tehdään työn mitoitus, josta määritetään työaika siivoussuunnitelman tehtäville. Alalla ja myöskin Kaareassa käytössä oleva siivoustyömitoitus perustuu Valtiovarainministeriön työtutkimukseen. Kaareassa siivouksen mitoituksesta vastaavat suunnittelijat, joilla on vankka ammattitaito siivouksen suunnitteluun ja mitoituksen tekemiseen. Suunnittelija Minna Kuivas kertoo mitoitustyöstä.

Mitoitustyö ei ole pelkästään työpöydän äärellä tehtävää pohjapiirustusten ja tilaluetteloiden lukemista tai tietojen syöttämistä suunnitteluohjelmistoon. Tärkeää on käydä tutustumassa kohteisiin, koska pohjakuvat eivät kerro kaikkea, sanoo Minna. Kohdekierroksilla tarkastetaan miten tilat on kalustettu, onko tiloissa liikkumista vaikeuttavia esteitä, eri pintojen materiaalit, miten lika kulkeutuu kiinteistössä ja tilan käyttäjien vaikutukset siivoustyöhön. Mitoitukseen vaikuttaa tietysti kuinka helposti työn pystyy tekemään. Esimerkiksi pystyykö yläpölyt puhdistamaan jatkovarrella vai vaatiiko se korokkeelle nousemista tai pystyykö siivousvälineitä kuljettamaan mukana siivousvaunulla vai pitääkö välineitä siirtää erikseen pidempiä matkoja, Minna jatkaa.

Niin kuin monessa muussa asiassa, koronapandemialla on ollut vaikutuksensa myös siivouksen suunnitteluun ja mitoitukseen. Kohteissa on vähennetty osastojen välistä liikkumista ja siivousta on tehostettu lisäämällä siivouskertoja ja kosketuspintojen puhdistusta. Nämä lisäsiivoukset on huomioitu henkilöstömitoituksessa.

Koronan aiheuttamalla tehostetulla siivouksella voi olla pitkäkestoiset vaikutukset siivouksen palveluohjeisiin ja siivoussuunnitelmiin.  Nykyisistä tehostetun siivouksen käytännöistä voi tulla vakiintuneita käytäntöjä sekä terveydenhuollon että muissa yksiköissä. Siivouksen painopiste on siirtymässä lattioiden puhdistamisesta kosketuspintojen puhdistamiseen. Korona ja muut mahdolliset muutokset toimintaympäristössä varmistavat sen, että tarve siivouksen suunnittelulle ja mitoitukselle säilyy. Puhtaus on huolellisuutta niin suunnittelu- kuin toteutusvaiheessa.