Siirry sisältöön

Kaarea

Kuukauden kaarealainen – Pelkästään kiva käytäntö vai merkityksellinen tapa kannustaa ja antaa positiivista palautetta?
7.10.2020

Kuukauden kaarealainen – Pelkästään kiva käytäntö vai merkityksellinen tapa kannustaa ja antaa positiivista palautetta?

Me Kaareassa valitsemme kuukausittain keskuudestamme henkilöstön itse ehdottaman työntekijän kuukauden kaarealaiseksi. Käytäntö on ollut olemassa Kaarean alkumetreiltä asti ja nyt on hyvä hetki tarkastella sen merkitystä työyhteisössä. Tätä varten haastattelin kahta tänä vuonna kuukauden kaarealaiseksi nimettyä henkilöä ja kysyin heiltä miltä nimitys on tuntunut ja onko se vaikuttanut heidän työhönsä taikka työyhteisöönsä jollain tavalla.

Kuukauden kaarealaisen valintakriteerinä ovat, että henkilö tai tiimi toiminnallaan kuvastavat Kaarean arvoja, osoittavat positiivista asennetta, halua oppia, kantaa vastuuta omasta työstään sekä auttaa muita. Osoittaa siis aitoa kaarealaista tekemisen meininkiä ja antaa omalla toiminnallaan esimerkin, miten Kaarean arvot yhdessä – paremmin – sydämellä näkyvät käytännössä.

Palveluohjaaja Päivi Relanto nimettiin elokuussa kuukauden kaarealaiseksi. Päivi on pitkän linjan puhtausalan ammattilainen. Perusteluita Päivin valintaan olivat ahkeruus ja aktiivisuus. Hän seuraa laatua, perehdyttää henkilöstöä ja varmistaa, että työt sujuvat sekä huomioi henkilöstön tasapuolisen ja oikeudenmukaisen kohtelun. Päivi panostaa palvelumme parantamiseen ja tekee työnsä suurella sydämellä sekä ammattitaidolla.  

Päivi kertoo, että hän pitää kuukauden kaarealaista hyvänä tapana. Huomionosoitus ja positiivinen palaute tuntuivat hyvälle, sanoo Päivi. Liian usein painopiste on siinä mitä pitäisi tehdä ja tunnustus onnistumisesta on myös tärkeää, Päivi jatkaa. Päivi kertoo, että nimitys herätti positiivista virettä omassa työyhteisössä ja omat tiimiläiset onnittelivat häntä asiasta.

Helmikuussa kuukauden kaarealainen oli Salon sairaalan ravintokeskuksessa työskentelevä kokki Mikael Karvia. Mikaelin valintaa perusteltiin seuraavasti: Mikael on reipas nuori, joka omaa positiivisen elämänasenteen. Töissä ja vapaa-ajalla teemat yhdessä tekeminen ja asenne ratkaisee ovat lähellä Mikaelin sydäntä. Hän tekee työtä kiireestä huolimatta positiivisesti ja rennosti, luoden samalla hyvää ilmapiiriä koko työyhteisöön.

Mikael kertoo, että hänelle nimitys kuukauden kaarealaiseksi tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Hän oli vapaapäivällä, kun sai tiedon asiasta. Mikael toistaa samaa kuin Päivi, että huomionosoitus tuntui hyvältä. Minusta tässä tavassa on hyvää myös se, että työkaverit voivat nimetä toisiaan, Mikael lisää ja jatkaa, että omassa työyhteisössä aihe nousee erityisesti puheisiin, kun joku heidän tiimistä valitaan kuukauden kaarealaiseksi.

Kaareassa meillä on erityinen onni tehdä töitä osaavien ammattilaisten kanssa. Uskomme vahvasti, että kuukauden kaarealaisen nimitys on merkityksellisempi kuin pelkkä kiva tapa. Positiivista palautetta ei ole liikaa ja tuntuu hyvälle antaa tunnustusta omille työkavereille. Kun nostaa toista, nostaa samalla koko työyhteisöä ja sillä on positiivinen vaikutus työyhteisön ilmapiiriin. Monien meidän mielissä voi asuu vahvasti ajatus, jos ei valituksia tule niin asiat ovat hyvin. Mutta hiljaisuudessa ei ole ääneen sanotun positiivisen palautteen voimaa. Kannustamme kaikkia spontaanisti kertomaan työkaverille mitä hänessä arvostamme ja antamaan positiivista palautetta.