Siirry sisältöön

Kaarea

BLOGI: Vastuullisesti töissä
20.10.2020

BLOGI: Vastuullisesti töissä

Vastuullisuus on tänä päivänä olennainen osa kaikkea toimintaa. Pohdin, mitä vastuullisuus työpaikalla käytännössä on, mistä näkee ja tuntee, että töissä toimitaan vastuullisesti.

Vastuullisuus on asenteita, arvoja, ajatuksia, tunnetta, sanoja ja tekoja. Ajattelen niin, että vastuullisuus konkretisoituu työpaikalla hyvinvointina. Töihin on mukava mennä ja siellä on hyvä tehdä töitä. Hyvinvointi on läsnä pääsääntöisesti koko työuran ajan ja eläkkeelle päästään terveenä.

Vastuu hyvinvoinnista kuuluu meille kaikille. Liikkeelle on hyvä lähteä omasta itsestä. Olenko minä tunnistanut oman osuuteni ja tehnyt voitavani hyvinvoinnin mahdollistamiseksi, sekä itselleni että työkavereilleni. Olenko huolehtinut perusasioista, kuten levosta, ravinnosta ja liikunnasta. Tuonko töihin tullessani työyhteisöön hyvää mieltä ja positiivisuutta. Käyttäydynkö muita kohtaan arvostavasti, kannustavasti ja auttaen. Työ kuormittaa – huolehdinko palautumisestani. Onko minulla vapaa-ajalla minulle tärkeää vastapainoa työlle, jotain mistä saan iloa ja voimaa.

Yrityksen vastuullisuus lähtee työpaikkojen tarjoamisesta. Kaareassa niitä tarjotaan kaikenikäisille. Työnantajana toimimme ihmisoikeuksia kunnioittaen ja monimuotoisuutta edistäen. Tarjoamme mahdollisuuksia onnistua työssä, kasvaa ja kehittyä yhdessä muun työyhteisön kanssa. Pidämme erityistä huolta siitä, että työ ei vaaranna terveyttä, ja että työpaikalla on turvallista tehdä työtä. Toiminnassa noudatamme lakeja, ja ihmisiä pyrimme johtamaan arvostaen, kuunnellen ja ohjaten, sujuvaa työtä edistäen ja huolenaiheisiin reagoiden. Meillä asiakasta kuunnellaan, palvelu tuotetaan laadulla ja sydämellä, ihmiseltä ihmiselle.

Hyvässä työpaikassa kannamme vastuuta työstämme, työkavereistamme, asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja ympäristöstämme, itseämme unohtamatta. Vastuullisuus on asenne ja elämäntapa, jossa oma esimerkki ratkaisee, ja jonka eteen on tehtävä jatkuvaa, tinkimätöntä työtä. Huolehditaan toisistamme – tämäkin asia on parasta hoitaa yhdessä.

 

Kirjoittaja, Marja Kyllönen, on Kaarean henkilöstöjohtaja, joka on tykästynyt kaarealaiseen tapaan tehdä yhteistyötä aidosti ja sydämellä.