Siirry sisältöön

Kaarea

Kaarea on mukana Itämeripäivässä tänäkin vuonna
4.8.2023

Kaarea on mukana Itämeripäivässä tänäkin vuonna

John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Vuonna 2023 Itämeripäivää vietetään 31.8. 

Meille Kaareassa on tärkeää olla mukana Itämeripäivässä. Toiminta-alueemme ulottuu saaristosta Aurajoen läheisyyteen ja haluamme juhlistaa ainutlaatuista ympäristöämme ja Itämerta. Itämeripäivänä Kaarean ruokapalveluissa hoivan, sairaalan ja henkilöstöruokailun asiakkaille on tarjolla Saariston kalapyöryköitä, koulu- ja päiväkotikohteissa puolestaan Itämeren kalapuikkoja kermaviilikastikkeen ja kotimaisten perunoiden kera.

Vastuullisena palvelutuottajana painotamme kotimaisia raaka-aineita ja ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja ympäri vuoden. Tärkeän teeman ympärille on ollut mukava rakentaa oma saaristohenkinen menu ja sitä kautta antaa asiakkaillemme Varsinais-Suomen alueella mahdollisuus olla mukana Itämeripäivässä. Keittiöissämme valmistuu päivittäin yhteensä lähes 60 000 ateriaa. Vastuulliset valinnat kertautuvat, kun annosmäärät ovat suuria.

Toivomme, että moni innostuu Itämeripäivästä ja lähtee mukaan omalla tempauksella. Tehdään yhdessä tekoja Itämeren hyväksi!