Siirry sisältöön

Kaarea

Itämeripäivänä herkutellaan lähikalalla
26.8.2024

Itämeripäivänä herkutellaan lähikalalla

29.8.2024 vietetään jälleen Itämeripäivää. John Nurmisen Säätiön vuosittain koordinoiman teemapäivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja ja lupauksia sen hyväksi. Lisäksi päivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta.

Meille Kaareassa on tärkeää olla mukana Itämeripäivässä. Toiminta-alueemme ulottuu saaristosta Aurajoen läheisyyteen ja haluamme juhlistaa ainutlaatuista ympäristöämme ja Itämerta. Itämeripäivänä Kaarean ruokapalveluissa hoivan, sairaalan ja henkilöstöruokailun asiakkaille on tarjolla Itämeren kalapihvejä, ja koulu- ja päiväkotikohteissa puolestaan Itämeren kalapuikkoja kermaviilikastikkeen ja kotimaisten perunoiden kera.

Itämeren kalapuikot valmistetaan MSC-sertifioidusta suomalaisesta silakkafileestä. Sertifiointi on tapa osoittaa, että kalastusyritys täyttää vastuullisen kalastuksen kansainväliset parhaiden toimintatapojen periaatteet.

”Itämeripäivän aikana turkulaisissa päiväkodeissa ja kouluissa syödään jopa 100 000 kalapuikkoa. Niiden mukana Itämerestä poistuu yli 500 kiloa fosforia, mikä vähentää meren rehevöitymistä”, kertoo Kaarean ruokapalvelun tuotesuunnittelija Jarkko Malmberg.

Kaarea kannustaa kaikkia lähtemään mukaan juhlistamaan Itämeripäivää omalla tempauksella tai lupauksella. Tehdään yhdessä tekoja Itämeren hyväksi!