Siirry sisältöön

Kaarea

Maalarina kiinteistöpalveluissa

Maalarina kiinteistöpalveluissa

Silloin, kun valmistuin noin vuosi sitten maalariksi, työnsaanti oli todella hankalaa. Kaikki työnantajat halusivat työkokemusta, jota ei vastavalmistuneella tietenkään ollut. Sitten pääsin Kaareaan vakituiseksi.

Kaarealla kaikki on sujunut todella hyvin ja työntekijää arvostetaan. Minulla esimerkiksi on kaksi alle kouluikäistä lasta ja lasten hoito, lääkärit ja muut sellaiset menot on saatu sovittua molemmin puolin todella joustavasti. Työt myös pystyy jättämään työpaikalle päivän päätteeksi.

Kunta-alan palkoista tietenkin puhutaan aina yksityisiin verrattuna. Minusta oma aika ja jaksaminen ovat kuitenkin arvokkaampia ja se, ettei tarvitse viedä töitä kotiin. Nuorille ensimmäinen työpaikka on aina tärkeä ja Kaarean tapa palkata nuoria joustavasti on todella hyvä. Suosittelen.

– Sari, maalari, kiinteistöpalvelut