Siirry sisältöön

Kaarea

Työnjohtajan työ on vaihtelevaa ja monipuolista

Työnjohtajan työ on vaihtelevaa ja monipuolista

Kaarea vastaa muun muassa monien museoiden, koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja hoitokotien sekä paloasemien kunnossapidosta. Yhteensä kunnossapitopuolella on töissä viitisenkymmentä miestä ja seitsemän työnjohtajaa.

Minun ryhmäni vastuulla ovat esimerkiksi nuorisotilat, päiväkodit, leirikeskukset ja kirjastot. Lisäksi huolehdimme saaristokohteista, mikä tarkoittaa että minulla on saaristossa jatkuvasti kaksi rakennustyöntekijää töissä niin kauan kunnes meri jäätyy. Jos jäätyy.

Työnkuva on lähinnä työtehtävien jakamista rakennustyöntekijöille, alihankkijoiden ohjeistamista sekä töiden valvontaa. Ajamista tässä tulee paljon, koska kohteita on satoja ja toimialue laaja. Hyvin olen kuitenkin viihtynyt ja tykkään, että työ on vaihtelevaa ja monipuolista.

– Miikka, työnjohtaja, kiinteistöpalvelut