BLOGI: Työ tekijäänsä opettaa

24.5.2022
Kiinteistöpalvelut nostintyön suunnittelu

Alkuun haluan sanoa, että koulutus on tärkeää. Se antaa ymmärrystä tulevasta työstä ja opettaa työskentelytaitoja, mutta koulutus ei yksin riitä varmistamaan osaamista. Todellinen oppiminen alkaa vasta sitten, kun pääsee itse töihin käsiksi. Ensimmäisen työpaikan saaminen omalta alalta voi olla haastavaa. Työnantajat odottavat usein pidempää työkokemusta ja työkokemuksen saamiseksi tarvitaan työpaikka. Kiinteistöala on mielenkiintoinen ja sieltä löytyy monenlaista tehtävää. Se sisältää rakentamista, ylläpitoa ja kunnossapitoa isompiin sekä pienempiin kohteisiin. Kaareassa olemme erikoistuneet kunnossapitoon. Nuorille on tarjolla monenlaisia mahdollisuuksia käytännön työstä esimiestehtäviin.  

Tulin Kaareaan töihin LVI-insinööriksi työharjoittelun kautta. Tämä oli hyvä tapa tutustua työpaikkaan ja työtehtäviin. Olen kokenut, että minut on otettu nuorena ja alalla uutena hyvin huomioon. Kokeneemmat tekijät jakavat tietojaan, eivätkä oleta, että tietäisin vasta valmistuneena kaikesta kaiken. Uutta oppii koko ajan, kun tulee erilaisia tilanteita eteen. Meidän tiimissä vastaamme kohteiden kunnossapidon lisäksi päivystyksestä, apuvälinepalvelusta sekä Oraksen takuukorjauksista.

Esimiestehtävään kasvaa oikeastaan vain tekemällä. Johtamista voi opettaa, mutta teoria ei aina kohtaa käytäntöä. Esimiestyö on paljon työnsujuvuuden kannalta tärkeiden, joskus pieneltäkin tuntuvien, asioiden huolehtimista sekä keskustelua ja kuuntelemista. Työnjohtaja on linkki niin tekijöiden, asiakkaiden kuin johdon suuntaan. Välillä painetta tulee joka suunnasta ja kokemuksen kautta vaihtelevia tilanteita oppii ymmärtämään paremmin.  

Jo hetken työelämässä olleena ymmärrän, että opintojen jälkeen ei ole valmis, mutta omaa valmiudet työelämässä pärjäämiseen. On hienoa, että löytyy työnantajia, jotka haluavat antaa nuorille mahdollisuuden työntekoon kokemuksesta huolimatta. Meillä Kaareassa moni onkin aloittanut uransa kesäharjoittelijana ja edennyt urallansa työpaikan sisällä.

Kirjoittaja, Eveliina Koivumäki, työskentelee kiinteistöpalveluissa LVI-insinöörinä.