Siirry sisältöön

Kaarea

Toiveruoat ilahduttavat Turun kouluissa ja varhaiskasvatuksessa
11.11.2025

Toiveruoat ilahduttavat Turun kouluissa ja varhaiskasvatuksessa

Kaarean ruokapalvelut toteutti syksyllä 2025 laajan toiveruokakyselyn Turun alueen kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Kyselyyn osallistui vaikuttava määrä, yhteensä 5400 vastaajaa. Suurin osa vastaajista oli perusopetuksen oppilaita, mutta mukana oli myös varhaiskasvatuksen, ammatillisen koulutuksen ja lukion edustajia.

Kyselyn perusteella tämän syksyn toivotuin sekaruoka oli tortilla, joka nousi kirkkaasti ykköseksi lähes kaikissa vastaajaryhmissä. Varhaiskasvatuksessa puolestaan uunimakkara saavutti suurimman suosion. Muita paljon ääniä saaneita sekaruokia olivat esimerkiksi nugetit, kalapuikot, makaronilaatikko ja pizza.

Kasvisruokien saralla kirkkaimmaksi suosikiksi nousi kasvissosekeitto, jota toivottiin eniten kaikissa vastaajaryhmissä. Muita suosittuja kasvisvaihtoehtoja olivat pinaattiletut ja kasvispyörykät.

On hienoa huomata, että useat toiveruoista ovat jo osa kouluruokailun kiertävää ruokalistaa ja näistä annoksista päästäänkin nauttimaan säännöllisesti, jopa viiden viikon välein.

Marraskuussa 2025 tarjoamme erityisesti toivottuja ruokia:

  • Keskiviikko 12.11.2025: Kasvissosekeitto (kasvisruokatoiveiden voittaja)
  • Keskiviikko 19.11.2025: Koululaisille tortilla (sekaruokatoiveiden voittaja), varhaiskasvatuksessa uunimakkara (varhaiskasvatuksen suosikki)

Lämpimät kiitokset kaikille kyselyyn osallistuneille! Seuraava toiveruokakysely järjestetään jälleen keväällä 2026.